Gurli ja Gustaf Swanljung

Gurli ja Gustaf Swanljung, noin sata vuotta sitten eläneen raahelaisperheen tarina. Gurli Swanljungin, s.30.5.1879, syntymästä oli 130 vuotta Raahen sukukokouksen aikaan toukokuussa 2009.

SL380178Vaasalainen koulutyttö Gurli oli 14-vuotias, hauskannäköinen, eloisa, ja hänellä oli rikas mielikuvitus. Hän oli saanut hyvän kasvatuksen kotonaan, ja asui hovioikeudenneuvos-isänsä virkatalossa keskellä kaupunkia. Hän oli perhetyttö, jonka menemisiä vahdittiin. Hyvän tavan mukaan hän ei saanut puhua vieraan kanssa ennen molemminpuolista esittelyä.

Oli vuosi 1893, ja Lyseosta tuli kutsu tyttökoululle juhliin. Gurli tapasi siellä raahelaisen Gustaf-nimisen pojan, joka oli häntä kuusi vuotta vanhempi. Poika  kertoi lähtevänsä pian Helsinkiin lääketiedettä opiskelemaan. Poika oli miellyttävä ja toisia huomioiva käytökseltään. Hän oli sinisilmäinen, hänellä oli aaltoileva tukka ja miehisen muodin mukaiset vahatut viikset. Ihastus oli molemmin-puolinen. Juhlien jälkeen he yhteisellä promenaadilla lupasivat toisilleen pitää yhteyttä. Leikkimielen takaa oli aistittavissa syvä kiintymys, joka ei piitannut välimatkasta.

Vaasassa puhelimet olivat tänä aikana vain virkakäytössä, ja toimivat keskus-neitien kautta. Näin ollen ne eivät sopineet yhteydenpitoon. Oli lähestyttävä kirjeitse, mutta se ei ollut helppoa. Molempien veljet pantiin välittäjiksi.

Gurli kirjoitti ”Jag fick genom bror Ragnar veta att jag skulle få något av Er. Er bror Allon hade bedt mig komma ut, så skulle han ge mig det. Men jag var ej presenterad för honom, så Ragnar gjorde det. De lofvade båda att ej mera tala ett ord om saken. Nog var det ju bättre att Ni ej skickade det på posten, ty om någon här hemma frågat mig hvarifrån det var, skulle jag naturligtvis ej sagt, men jag känner på mig att jag hade rodnat duktigt. När Ni nästa gång skrifver, så skrif så att jag får brefvet om  söndagen, ty alla söndagar tar jag själv emot posten av posteljonen, då kan ingen få veta om brefven. Jag tänker inte tala om dem åt någon. Ni gör ju det ej heller?” – Olihan sopimatonta näin nuoren alkaa seurustelu, ja Hanna-äiti ei saanut tietää asiasta. Kirjeessä nuoret vielä teitittelevät toisiaan. Pian Gurli sai myös ruusukimpun ihailijaltaan.

Rautatieasema oli rakennettu kymmenisen vuotta aiemmin, ja juna vei pojan pääkaupunkiin opiskelemaan. Nuorta miestä sanottiin Kasseksi, koska isäkin oli Gustaf ja lääkäri, joka oli kuollut pojan ollessa vain 8-vuotias. Augusta-äiti toivoi kaikista kolmesta pojastaankin lääkäriä. Tosin taloudellinen tilanne saattoi tulla esteeksi, koska eläkkeitä ei tunnettu. Vasta ensimmäiset sähkölamput olivat tulleet kaupunkiin, ja sellaisen valossa Augusta-äiti kirjoitteli pojalleen viikoittain.

Nuorten kirjeenvaihto oli vilkasta ja lämminhenkistä. Teitittely jäi pois, ja pian Kasse pyysi suudelmaa, kirjeitse. Empimisen jälkeen Gurli myöntyi. Tapaaminen oli kuitenkin vaikeaa, lähes mahdotonta, ja suudelma toteutui vasta seuraavana kesänä. ”Jag orkar vänta hur länge som helst”, vakuutti Gurli. Hänen kirjeensä olivat lapsenomaisen pursuavia, innokkaita, mutta noudattivat ajalle tyypillisiä sääntöjä. Kirjeen päälle tuli kirjoittaa Herr H. Studeranden Gustaf Swanljung.

1800-1900 –lukujen vaihteessa poliittinen tilanne oli arka. Sortovuosina venäjän kieli määrättiin virkakieleksi, ja postimerkit venäläisiksi. Bobrikoff otti yhä enemmän valtaa, ja lopulta hänet murhattiin. Opiskelijat reagoivat voimakkaasti tapahtumiin, Kasse muiden mukana. Lääketieteen opiskelut venyivät, ja raha- pulakin vaivasi. Gurlin äiti sai tietää kirjeenvaihdosta ja yritti jarruttaa kiintymystä. Tyttö lähetettiin Ruotsiin talouskouluun, ja sen jälkeen mietittiin hänelle ammattia.

Postineidiksi, pankkiin vai opettajaksi? Lastentarhan opettaja oli mieluinen vaihtoehto, ja nyt 21-vuotias tyttö lähetettiin Berliiniin Pestalozzi-opistoon alaa opiskelemaan. Kova koti-ikävä vaivasi alkuun, ja kello kädessä hän odotteli postia Suomesta. Olo helpottui, kun saksan kielitaito koheni ja kun hän pääsi nauttimaan konserteista, teattereista ja oopperasta. Opiskelijat istuivat neljännellä parvella ja söivät korppuja väliajalla. Gurli sai myös kutsua lapsia luokseen. Nämä tulivat niin runsain määrin ja usein, että vierailut piti lopettaa.

Opettajatkin pitivät Gurlista, joka oli aito ja välitön ja aina kohtelias. Kerran vuodessa he kutsuivat yhden valmistuvan opiskelijan retkeilemään kanssaan, ja he valitsivat Gurlin. Alppivaelluksilla nuori tyttö keksi ommella vyötärön seutuun nappeja, joihin hän käänsi pitkän hameensa helmat ylös. Repussa oli mustepullo ja kynä, ja hän sai vain lieviä nuhteita, koska aina uudessa paikassa kyseli, missä on Poste Restante. Kengät kastuivat lumessa kahlatessa, mutta retken jälkeen he saivat nauttia vastalypsettyä lämmintä maitoa, leipää ja juustoa karjamajoihin tullessaan. Tarkkaan lasketut rahat riittivät kolmen päivän Venetsian matkaan. Nähtävyyksiin kuului myös Goethen ja Schillerin maisemat Saksan Weimarissa. Kasse oli lähettänyt heidän runojaan kirjoittaen alkulehdelle: ”Kanske vi en gång studerar de här tillsammans”.

Kotiin palattuaan Gurli sairastui ja oli Kangasalla lepokodissa. Hanna-äiti oli
halunnut jarruttaa nuorten tiivistä yhteyttä kieltämällä kirjeenvaihdon vuodeksi. Onneksi parin kuukauden kuluttua tuli purku erään ystävän toimittua välittäjänä. Kasse kirjoitti Hanna-äidille seuraavasti:

”Jag har bekommit fru Hofrättsrådinnans vänliga brev innehållande beskrifning på
Gurlis sjukdom samt tillstånd för mig att korrespondera med henne. Mitt hjärt-
ligaste tack för detta! Men dessutom har jag att bekänna en förseelse från min  sida: jag är nämligen bosatt här i Pälkäne för denna sommar. Då jag fick höra att Gurli bodde i Kangasala, kunde jag på genomresa hit ej underlåta att vika in och personligen öfvertyga mig om hennes helsotillstånd. Orätt gjort var det kanhända och Gurli ville ej heller först alls taga emot mig, men hoppas att fru Hofrätts-rådinnan dock tillgifver mig denna frihet, ty det gällde ju för mig att erhålla viss- het om Gurlis helsa. Felet var uteslutande mitt, Gurli visste inte om min ankomst, hoppas att hon undgår alla förebråelser! Bedjande vänligt öfverseende för mitt ofvannämnda tilltag, tecknar jag med sann högaktining – Gustaf Swanljung.

Kasse oli tuskastunut lääketieteen opiskelun hitauteen, ja valmistuakseen nopeammin hän oli vaihtanut opinnot lakitieteelliseen tiedekuntaan. Hän suoritti tutkinnon, ja sai kamarikirjurin paikan tullihallituksessa. Nyt olivat molempien äidit valmiita hyväksymään kihlauksen. Gurli oli 25-vuotias, ja hänellä oli oma lastentarha Vaasan lähellä. Kasse oli 31-vuotias. Pitkä 11 vuoden odotus oli päättynyt onnelliseen ratkaisuun. Häät vietettiin vuoden kuluttua, vuonna 1906.

Puolentoista vuoden päästä ensimmäinen lapsi ilmoitti tulostaan, ja Gurli kirjoitti miehelleen runon Gustafin päivänä 6.6.1908, noin  sata vuotta sitten:

Och Gustaf var det, som i unga dagar
blev hjärtafångare – till först på lek
af tös som gick i skog och gröna hagar
och väntade på vän som aldrig svek.
Väl voro båda unga, men dock hände
att sällan fastare de knöts en band
än mellan dessa två som hur än vände
sig vägen, modigt gingo hand i hand.

Ty Gustafs största dygder heta: Trofast
och Hjärtegod och Stark och Kärleksfull.
Just därför blir och lyckan hos dem bofast
som bättre är än världens gods och gull.

I eget hem nu Gustaf redan hamnat
den gyllne bojan har han tagit på
och tösen från sin ungdom lyckligt famnat
sin första poju snart han vänta på.

Må också han bli namnet Gustaf värdig
en kungason till själ och sinne bli
då är båd´ far som mor med målet färdig
och lifvets kväll de nöjda för sig si.

En tack vill dig min Gustaf dock jag säga
för alla ån af kärlek, sol och fröjd.
Gud signe dig den bästa jag fått äga
när bra du har, då är din gumma nöjd.

Vain pari kuukautta myöhemmin tämä onni vaihtui traagiseksi suruksi:
odotettu lapsi, joka oli tyttö, syntyi kuolleena. Gurli tukeutui Jumalaansa, kuten hän oli äidiltään ja tämän pappi-isältä oppinut. Hän puki surun runoksi haudalle:

Sov sött du vår Pia
vårt älskade barn
Vår sorg skall din frid ej störa
Vi gläds att till himlen dig föra.

Suru ei ottanut laantuakseen. Uutta lasta ei kuulunut vuosikausiin. Maailmansota syttyi 1914 ja elintarvikkeita säännösteltiin. Ihmiset keksivät keinoja, miten selvitä vähällä. Ensimmäisen lapsen kuolemasta oli kulunut seitsemisen vuotta, kun Gurli rukoili ystävättärensä kanssa yhdessä. Tämä rukous kuultiin, ja 1916 syntyi poika, jota kutsuttiin Pojuksi. Virallinen nimi oli Karl Gustaf. Jo seuraavana vuonna syntyi Aarne Gustaf, isäni, ja taas vuoden päästä Else-niminen tyttö. Poju tosin oli toivonut perheeseen nättiä lintua, mutta äiti ei luvannut saada aikaan mitään sellaista. – Mistä se tuli, ihmetteli poika vauvaa katsoessaan. Hän kantoi puoliksi syömänsä keksin ja varrettoman kukan vauvan mahan päälle ja kumarsi: Var så god! Kun Aarne sairasti kurkkumätää, Gurli turvautui rukoukseen. Hän avasi Raamatun ja luki siitä ”var stilla och vet, att jag är Gud”. Hän tunsi saaneensa vastauksen, ja luotti siihen. Hän kirjoitti sisarelleen: jag tror att för den som ärligt söker honom, som Guds barn, vänder sig allt till det bästa. Jag har sett det själv i svårigheter, stora och små.

Hän viittaa myös avioliiton vaikeuksiin, ja kuvaa, että aluksi Kasse itsestään selvästi oli herra talossa, mutta lasten syntymän jälkeen Gurli koki itsensä miehensä tukijaksi ja avuksi, kuin äidinrakkautta hänellekin antaen.

Perhe oli muuttanut Kokkolasta Raaheen, jossa oli asukkaita tuhatkunta. Puolisataa heistä oli Kassen tuttuja, ja tupaantuliaisissa ja muissa juhlissa kävi 20—30 henkeä. Augusta-anoppi kävi vanhemmiten hankalaksi ja vaativaksi. Hän valitti kaikesta: milloin oli soppa liian kuumaa tai suolaista, milloin kastike liian sakeaa tai ohutta. Hän kävi joka sunnuntai visiitillä ja viipyi lähes koko päivän. Gurlin suhtautumista kuvaa kirje sisarelle: hän kertoi tuntevansa sisällään rauhaa, jopa onnea saadessaan palvella anoppia.

Vuoden 1919 lopulla hän tunsi itsensä poikkeuksellisen väsyneeksi monen pienen lapsen kanssa. Pikkukaupungin riidat ja toistensa arvosteleminen eivät häntä kiinnostaneet. Lääkäri oli varoittanut häntä ”nu får det inte komma några små”. Gurli oli kuitenkin jo raskaana, ja kirjoitti sisarelleen olevansa sydämestään iloinen uudesta vauvasta, jonka hän arveli olevan tyttö. Hän halusi ottaa lapsen vastaan yhtä lämpimästi kuin muut lapset. Sisarelleenkin hän vakuutti, ettei kukaan vie sisaren paikkaa hänen sydämestään.

Tyttövauva syntyi kuusi viikkoa ennen laskettua aikaa kotona. Gurlin voimat olivat lopussa, ja hän menehtyi synnytykseen tunnin kuluttua, 41-vuotiaana. Suru oli valtavaa, ja pienet lapset etsivät itkien äitiään talon nurkista. Gurli haudattiin Vaasaan esikoisvauvansa viereen. Suoraan hautajaisseremonioiden jälkeen Kasse vetäytyi hotelliin yksinäisyyteen jättäen vieraat seurustelemaan keskenään. Raahen kaupunkilaisilta tuli runsaasti surunvalitteluja: olemme mykistyneitä, on niin vaikea sanoa mitään. Sukulaiset riensivät apuun. Lapsen ristiäisissä itkettiin enemmän kuin koskaan.

”Fars namn på sina läppar utandades mor sitt sista andetag. Fars ungdoms-
trolofvade, mannaålders maka och stöd, barnens kärleksfulla mor var borta
för alltid. Mor hade lämnat sina små, vilka hon med så innerlig längtan hade väntat på i tio år och öfver hvilkas födelse hon hade gladt sig så, som endast
den kan göra det som finner sin största glädje och tillfredställelse inom hemmets härd”, kirjoitti Kasse lapsilleen myöhemmin.

Muutama vuosi kului, ja pikku Gulle-vauva oli vaihtuvien hoitajien käsissä. Eräänä päivänä Poju tuli lastentarhasta sanoen isälleen: ”Siellä on kiva täti. Pyysin häntä meille äidiksi.” Kun Kasse tutustui tarkemmin noin 30-vuotiaaseen Anniin, tästä tuli kuin tulikin uusi äiti perheeseen. Anni ja Kasse saivat yhden yhteisen lapsen, Paavon. Selma-niminen kotiapulainen oli käytännössä lapsille läheisin ja pitkäaikaisin tuki, ja hän eli vielä kauan, kun lapset olivat jo aikuistuneet.

Gurlin muisto elää mielessämme vielä. Hän oli sydämellinen, läheisilleen antautunut, hienotunteinen ihminen.

Kaarina Pesonen, Gurlin pojantytär
lyhennelmä Gulle Swanljungin, Gurlin tyttären kertomuksesta

Leave a Reply